23,99 €
inkl. MwSt.

Versandfertig in 1-2 Wochen
payback
12 °P sammeln
  • Gebundenes Buch

Kirja kertoo Lämsä-suvun tulosta Kuusamoon ja erityisesti Määttälänvaaraan asettuneesta ja sitä kautta muuallekin levinneenstä sukuhaarasta. Sukuluettelossa ovat pääosassa Johan Henrik Pehrinpoika Määttälän eli Lämsän jälkeläiset, mutta muitakin sukuhaaroja on käsitelty. Esityksessä on pyritty siihen, että kuka tahansa voisi lukea kirjaa, riippumatta siitä, tietääkö kuuluvansa tähän sukuun vai ei. Luetteloiden lisäksi sukulaisuudet on esitetty sukupolvikaavioilla, mikä toivottavasti helpottaa sukulaisuuksien hahmottamisessa. Kirja sisältää myös kertomuksia, jotka johdattelevat omalla tavallaan muinaisen Kuusamon elämään.…mehr

Produktbeschreibung
Kirja kertoo Lämsä-suvun tulosta Kuusamoon ja erityisesti Määttälänvaaraan asettuneesta ja sitä kautta muuallekin levinneenstä sukuhaarasta. Sukuluettelossa ovat pääosassa Johan Henrik Pehrinpoika Määttälän eli Lämsän jälkeläiset, mutta muitakin sukuhaaroja on käsitelty. Esityksessä on pyritty siihen, että kuka tahansa voisi lukea kirjaa, riippumatta siitä, tietääkö kuuluvansa tähän sukuun vai ei. Luetteloiden lisäksi sukulaisuudet on esitetty sukupolvikaavioilla, mikä toivottavasti helpottaa sukulaisuuksien hahmottamisessa. Kirja sisältää myös kertomuksia, jotka johdattelevat omalla tavallaan muinaisen Kuusamon elämään.
Autorenporträt
Kirjoittaja on Kuusamossa syntynyt, eläkkeellä oleva sukututkimuksen harrastaja. Työuransa hän on tehnyt diplomi-insinöörinä rakennusalalla. Aikaisemmin hän on julkaissut sukukirjan, Joroisista Nissinvaaraan, joka kertoo Säkkisten tulosta Kuusamon Nissinvaaraan, sisältäen sukuluettelon Eljas Säkkisen jälkeläisistä.